tiistai 12. toukokuuta 2009

Snellman vuonna 1844

Snellmania pidetään sivistyksen miehenä ja hänet on korotettu kansakuntien suurten joukkoon. Katsoinpa tänään vanhoja haprastuneita sivuja vuodelta 1879. Vihkosessa on julkaistu tuolloin Snellmanin kirjoituksia vuodelta 1844.

Snellmania on tulkittu monin tavoin. Olen puoliksi savolainen, joten jätän ihmisyyttä korostavan Snellmanin tekstin tulkitsemisen puoliksi lukijan vastuulle.

”Mutta jos kansassa on jotakin, jolla se on kutsuttu työskentelemään ihmisyyden yleisen kehkiämisen eduksi, niin on se olemassa ainoastaan siten, että kansa on oma itsensä, että sillä on tukevat juurensa oman henkensä syvyydessä.”

Snellman J. V., 1879. Sivistyksen kanta Suomessa. (Saima 1844, N:o 23 ja 24.)

Teoksessa J. V. Snellman’in kirjoituksia aikakauskirjallisuuden alalla. Ensimmäinen vihko. Suomentanut A. Meurman. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino, 56.

Ei kommentteja: