keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Keravan kristillinen koulu kertoo näkemyksensä Keravan koulutilanteesta

Keravan kristillinen koulu on tiedottanut verkkosivuillaan Keravan Kanniston koulun lakkauttamiseen liittyvistä asioista.

Tiedotteesta ilmenee se, että Kristillinen koulu on joutunut Keravan kaupunginhallituksessa Kokoomuksen toimesta hankalaan tilanteeseen.

Omalta osaltani kiitän Kristillistä koulua avoimesta tiedotuspolitiikasta!

Keravan Kristillisen koulun sivuilla kerrotaan:

Keravan kaupunginhallituksen Kanniston koulun lakkautuspäätöksen yhteydessä tapahtunut uutisointi on antanut osittain harhaan johtavan kuvan Keravan kristillisen koulun osallisuudesta päätöksentekoon.

Keravan kristillistä koulua ja päiväkotia ylläpitävä yhdistys ei ole tehnyt vuokrasopimusta tai esisopimusta Kanniston koulun tilojen vuokraamisesta. Yhdistys ei ole millään tavalla ollut, eikä halunnut olla vaikuttamassa Kanniston koulua koskevaan päätöksentekoon. Yhdistys ei voi päättää tilaratkaisuistaan, ennen kuin opetusministeriö antaa päätöksen opetusluvan muutoshakemukseen, joka jätettiin loppusyksyllä 2008. Opetusluvassa määritellään oppilaiden enimmäismäärä ja kunnat, joissa opetusta järjestetään.

Vapaita tiloja kristillistä koulua ja päiväkotia varten on etsitty Keravalta vuosien ajan. Vuodenvaihteessa vapautunut Järvenpään maaseutuopisto on neuvotteluissa mukana yhtenä vaihtoehtona.

Sakari Kapulainen Kannatusyhdistyksen hallituksen pj.
Jukka Sipilä rehtori, Keravan kristillinen koulu

Ei kommentteja: