perjantai 22. toukokuuta 2009

Lastenhallitus kysyy

Plan Lastenhallitus on kysynyt EU-vaaliehdokkailta näkemyksiä. Vastaukseni eivät ole vielä kirjautuneet Lastenhallituksen sivuille, joten julkaisen ne myös tässä blogissani.
1) Mitä hyvää ja huonoa tulee mieleesi lasten oikeuksista ja asemasta
a) Euroopan unionissa?
b) kehitysmaissa?


1. a)
Pääosalla eurooppalaisista lapsista on mahdollisuus turvalliseen kasvuun ja monissa
maissa korkeatasoiseen koulutukseen ammattinsa osaavien työntekijöiden ohjauksessa.

Lasten asema on hyvin erilainen Euroopan eri osissa. Erityisesti minua huolettaa
koulutusjärjestelmän toimintamahdollisuuksien heikkeneminen ja epätasa-arvo koulutukseen osallistumismahdollisuuksissa. Perusopetukseen osallistuminen ei toteudu kaikissa maissa inhimillisellä tavalla. Minua huolettaa siirtotyöläisten lasten tilanne, kun vanhemmat ovat pitkiä aikoja töissä esim. toisessa EU-maassa.
Lapsisiirtolaisten asema on vaikea!

1. b)
Konfliktialueilla elävät lapset ovat haavoittuvassa asemassa elämän perusturvallisuuden
kaikilla osa-alueilla. Konfliktien koettelemissa maissa lähes 40 miljoonaa lasta jää
koulutuksen ulkopuolelle. Kansainvälisellä koulutusviikolla huhtikuussa useat järjestöt
muistuttivat yhdessä siitä, että kehitysmaiden perusopetuksen toteuttamiseen tarvitaan
yhdeksän miljardia euroa. Viime vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana käytettiin
finanssikriisin purkamiseen eräiden arvioiden mukaan 390 miljardia euroa.

Hyvää on se, että kuitenkin monissa kehitysmaissa pyritään satsaamaan koulutukseen.


2) Mikä on mielestäsi tärkein asia YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa? Tiedätkö, kuinka monta vuotta sopimus täyttää tänä vuonna?

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta marraskuun 20. päivänä 2009.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja se koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia.

Kaikki sopimuksen periaatteet kattava ensimmäinen periaate on tärkein!
EU:ssa on nostettava voimakkaammin se, että kaikki valtiot takaavat maksuttoman ja
pakollisen koulutuksen kaikille lapsille myös Euroopan alueilla ja EU:n jäseneksi
pyrkivissä maissa.

3) EU:ssa valmistellaan parhaillaan lapsen oikeuksien strategiaa. Jos sinut valitaan Euroopan parlamenttiin, mikä olisi tärkein lasten oikeuksiin ja kehitysmaiden lapsiin liittyvä asia, johon haluaisit vaikuttaa?

EU:n tasolla tulisi ottaa käyttöön päätöksenteossa lapsivaikutusten arviointi. EU:n
tulisi suosittaa kaikille jäsenmailleen, että ne ottavat käyttöönsä kaikilla päätöksentekotasoilla lapsivaikutusten arvioinnin.

Lapsipoliittinen näkökulma tarkoittaa sitä, että lapsia ja nuoria ja heidän asioitaan koskevan päätöksenteon ohjenuoraksi otetaan seuraavat periaatteet:

* lapsella on oikeus hoivaan ja turvaan,
* lapsella on oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista,
* lapsella on oikeus osallistua itseään koskevaan asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Lapsinäkökulman toteuttaminen politiikassa edellyttää uutta ajattelua.

Jokaisen päätöksen yhteydessä tulee kysyä:

miten tekeillä oleva päätös vaikuttaa lapsen elämään ja lapselle tärkeiden ihmisten
elämään


Tällä kysymyksellä voi aloittaa päätöksenteon lapsivaikutusten arvioinnin.


4) Planin Lastenhallitus haluaa varmistaa, että ehdokkaat edistävät kaikkien maailman lasten oikeuksien toteutumista. Jos tulet valituksi, lupaatko edistää lasten oikeuksiin ja varsinkin kehitysmaiden lapsiin liittyviä asioita Euroopan parlamentissa?

Kyllä! Tulen huolehtimaan siitä, että Vasemmistoliitosta ja muiden maiden
yhteistyöpuolueista valitut parlamentaarikot saavat lapsipoliittista valistusta koko
parlamenttikauden ajan.

Ei kommentteja: