torstai 26. helmikuuta 2009

Maanantaina valtuustossa; ennakkotietoja tässä, kommentoi

Tässä ennakkotietoa maanantain kokouksen asioista.

Voit antaa palautetta suoraan blogiini. Kokous alkaa maanantaina klo 18. Valtuustoryhmien puheenjohtajat käsittelevät asioita maanantaina klo 16.

Kehä III

Kehätien parantaminen on välttämättömyys. Valtio vaati Vantaan kaupungilta kynnysrahan hankkeen toteuttamiseen: 50 miljoonaa euroa, takaisinmaksu tapahtuu 2013 mennessä. Tänä vuonna se tietää Vantaan rahoista 4 miljoonan euron sijoittamista hankkeeseen.

Tikkurilan Silkin kaava

Silkin alueesta on mahdollista tulla upea Kulttuuri-Vantaan keskus. Rakentamisessa riittää haastetta, koska aikanaan teollisuuskäytössä olleesta rakennuksesta on

Rakentaminen tulee olemaan kallista, mutta vuokrataso tullee nousemaan rakennuskustannusten vuoksi runsaasti. Toivottavasti kuitenkin Teatteri Vantaa voi jatkaa siellä.

Vasemmistoliitto äänesti vuosisadan alussa Tikkurilan silkin kaavasta, koska Tikkurilantien puoleiselle osalle oli suunniteltu kerroksen korottamista. Nyt esittelyssä oleva kaava on näiltä osin tullut Vasemmistoliiton linjoille.

Pakkala 3 C
- 20 000 neliömetriä asumista tulossa
- Krakanojan suojeleminen tärkeää
- asumista tulossa niin paljon, että koulutilaa ja päiväkoteja tarvitaan pikaisesti lisää

Malminiitty

VVO:n ensimmäinen rakennuskohde 40 vuotta sitten. Alueen kaava mahdollistaa asumisen tiivistämisestä ja täydentämisestä.

Alueelle tulee 360 uutta asuntoa, yhdeksän uutta kerrostaloa Ensin rakennetaan uusia taloja, jonne peruskorjattavista taloista voi muuttaa jo vuonna 2010 - 2011. Alue peruskorjataan kokonaan vuoteen 2016 mennessä.

Ei kommentteja: