maanantai 26. tammikuuta 2009

Valtuustossa henkilövalintoja

Kello on jo kahdeksan ja olemme vasta aluetoimikuntien valinnasssa. Kestää. Kokous keskeytettiin pari kertaa, koska ensin vaalilautakuntaan esitettäviä henkilöitä oli liian vaähän. Toinen keskeytys tuli, kun sukupuolijakauma ei ollutkaan lautakunnissa ja aluetoimikunnissa kohdallaan.

Uusi puheenjohtaja Lindtman nuijii kokousta vankalla kädellä eteenpäin.

Itse pääsin vasta nyt raportoimaan. Olemme valmistelleet sähköpostilla ja perinteisesti paperilla neuvottelutauolla valtuustoaloitetta. Se valmistui ajallaan. Siitä vielä tänään lisää blogissani.

Kokoomuksen kunnallissihteeri Kim Zilliacus seilailee valtuuston penkkien välissä tukien uutta porvarillisen ryhmän varapuheenjohtajaa paperien selvittelyssä.

Taukokeskustelut ovat aina hedelmällisiä, niin myös tänään. Kävimme kunnallisen vaikuttamisen periaatteita läpi kahvipöydässä Uppalan, Niikon ja Niemisen kanssa. Valtuustotyössä on tosi tärkeää ennakoiva vaikuttaminen, jos oikeasti haluaa vaikuttaa asioihin.

Ei kommentteja: